Kuulostaako otsikko vaikeata? Kyllä, minustakin. Se on kisan nimi, jossa kisasin viime sunnuntaina Tanskan maalla. Loogista, eikö?
Onneksi pääsi heti seuraavana päivänä uudestaan viivalle
10.4. Olisi ollut kurja matkustaa vain yhden kisan takia autolla Tanskaan
saakka. Lauantain kisassa pääjoukon ja hatkan väliin ehti kertyä luvattoman iso
ero ja itsehän olin valitettavasti tuossa pääjoukossa. Onneksi kyseessä ei
ollut etappikisa. Edellisellä päivällä ei ollut mitään väliä, vaikka suurin piirtein
samat kuskit viivalla olivatkin. Kaikki olivat ns. samalla lähtöviivalla,
kukaan ei johtanut toista kokonaistuloksissa. Kaikkia pystyi pitämään ”merkittyinä”
henkiöinä.
Kisan startti oli onneksi tuntia myöhemmin kuin edellisen
päivän. Lähtöpaikkakin oli huomattavasti lähempänä majoitusta, joten tämä tiesi,
että sai nukkua sunnuntai aamuna jopa kuuteen saakka. Heräämisen jälkeen taas
nopeasti aamupalalle, puolalaisten rekkamiesten kanssa kuulumisten vaihtoa elekielellä,
kamat niskaan, pyörä auton katolle ja kohti kisapaikkaa…
Kisapaikalle saavuttuamme lähtöön oli aikaa noin tunti.
Vietin sen Transitissa makoillessa ja lähtöä odottaen, kamoja pukien, numeroita
kiinnittäen. Isosti verrytellä ei jaksa. Jos kävisi ajamassa viimeisen
kilometrin, niin näkisi vähän paikkoja. Jep, tämän tein ja taas lähtöviivalle
ovelasti eturiviin. Kisan startti pamaus kuuluikin jo kohta ja peloton kirmasi
matkaan. Kisa sai heti vauhdikkaan lähdön kun joku tanskalainen joukkue alkoi
rykimään keulilla koko joukkueen voimin reilua viittäkymppiä muutaman
ensimmäisen kilometrin. Tässä vaiheessa kukaan ei jaksanut vielä oikein
revitellä, kaikki tyytyivät peesailemaan. Ehkä hyvä niin, ilma oli kuitenkin
kylmä, ehkä juuri plussan puolella.
Noin 5 kilometrin jälkeen käännyttiin pikkutielle ja sitten
se alkoi. Revittely. Alettiin tykittelemään oikein kunnolla ja yritettiin
muodostaa hatkoja. Itse koitin olla näissä, vähänkin vahvan näköisissä
yrityksissä mukana. Olinkin monessa. Noin 30 kilometrin kohdalla olin taas ja
saatiin noin 10 ajajan voimin pientä eroa pääjoukkoon. Pian kuitenkin joku sai
pääjoukossa kovan vainun ja ajoi meidät kiinni. Perässä tuli koko pääjoukko…
Pian taas joku iski ja tähän en itse päässyt mukaan. Ja kuinka ollakaan, tästä
syntyikin päivän hatka, noin 10 ajajan kokoinen.
Tämä päivä oli kuitenkin onneksi vähän erilainen kuin
edellinen. Nyt muutkin halusivat pitää pääjoukossa vähän vauhtia yllä ja näin
tapahtuikin. Ero hatkaan kasvoi ehkä maksimissaan noin minuuttiin. Pian
alettiin tahkoa tätä väliä todenteolla kiinni. Meidän veto toimi hyvin ja pian
ero olikin vain 15s. Sitten pääjoukosta lähti muutama ajaja keskenään hatkaporukkaan
ja itse jäin pääjoukkoon. Miksi? Hyvä kysymys. Sen jälkeen kenelläkään ei ollut
oikein enää pääjoukossa vetohaluja ja itsekin olin kuluttanut jonkin verran
voimia takaa-ajoon. Tyydyin peesailemaan ja vauhti pääjoukossa tippui aivan
sunnuntai lenkkeily vauhdiksi. No, loogistahan se oli, kun kerta sunnuntai oli.
Oltaisiin voitu edes vähän pitää vauhtia yllä niin olisi päässyt nopeammin
suihkuun ja ei olisi tarvinnut hävetä silmiään päästä, kun Master sarjan miehet
painelevat aivan innoissaan ohi.
Noh, maaliin mekin sitten viimein päädyttiin, varmaan joku
10min voittajaa perässä. Sijoitusta en nyt muista, jämäsijoja, taisin tulla
maaliin aika pääjoukon keulilla, ehkä 19. Kisasta jäi paljon spekuloitavaa ja
jossiteltavaa. Jos tuossa kohtaa olisi tehnyt noin ja tossa toisessa noin niin
olisin voittanut kyseisen kilpailun. Helppoa ja loogista. Näillä ajatuksilla
pääseekin sitten ensi viikonloppuna avaamaan kotimaisen kilpailukauden Porissa
Lattomeriajoissa. Ehkä siellä! Nälkää on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti